Tapahtumat
Kalenteri / Tapahtumat
maanantai | tiistai | keskiviikko | torstai | perjantai | lauantai | sunnuntai |
|---|---|---|---|---|---|---|
6 tapahtumat,Huonekalukirppis ja peräluukkutori pe 15.5. klo 12–18 ja la 16.5. klo 10–15 Harakkalan työväentalolla. Järj. Ruoveden sos. dem. ry Kun Aamu kohtaa Illan / Kun Ilta kohtaa Aamun on Anne Vaskon ja Toshiyuki Fukudan haikean kaunis kuvakirja. Kirja julkaistiin Japanissa 888booksin kautta maaliskuussa ja Vinhan kustantamon suomalaisen kirjan julkaisua päästään juhlimaan toukokuussa. Kirjan kuvitukseen perustuva näyttely on ollut kevään kuluessa esillä Tokiossa ja Kiotossa ja avautuu 23.5. Vinhan galleriaan. Näyttelyn yhteydessä Vinhassa on myynnissä rajoitettu […] Kun Aamu kohtaa Illan / Kun Ilta kohtaa Aamun on Anne Vaskon ja Toshiyuki Fukudahaikean kaunis kuvakirja. Kirja julkaistiin Japanissa 888booksin kautta maaliskuussa ja Vinhan kustantamon suomalaisen kirjan julkaisua päästään juhlimaan toukokuussa. Kirjan kuvitukseen perustuva näyttely on ollut kevään kuluessa esillä Tokiossa ja Kiotossa ja avautuu 23.5. Vinhan galleriaan. Näyttelyn yhteydessä Vinhassa on myynnissä rajoitettu […] Kun Aamu kohtaa Illan / Kun Ilta kohtaa Aamun on Anne Vaskon ja Toshiyuki Fukudan haikean kaunis kuvakirja. Kirja julkaistiin Japanissa 888booksin kautta maaliskuussa ja Vinhan kustantamon suomalaisen kirjan julkaisua päästään juhlimaan toukokuussa. Kirjan kuvitukseen perustuva näyttely on ollut kevään kuluessa esillä Tokiossa ja Kiotossa ja avautuu 23.5. Vinhan galleriaan. Näyttelyn yhteydessä Vinhassa on myynnissä […] Ajan virrassa, Jaana Saarisen ja Marjukka Loposen yhteisnäyttely 1.–30.6. Ruoveden kirjasto, Urheilutie 4 Avoinna kirjaston aukioloaikoina. Akryyli- ja sekatekniikkatöitä sekä hiilipiirroksia. Opiston kädentaidon kurssien töiden näyttely 1.–7.6. joka päivä klo 13–17, Viljamakasiini, Ruovedentie 5 Avajaiset ma 1.6. klo 16.30–17. Naiskuoro Lähteen Likat esiintyy pienen tarjoilun lomassa. | 8 tapahtumat, – Ti 2.6. klo 13–15 Kohtaamispaikka Aleksiinassa. Näköinfo: Tampereen seudun Näkövammaiset ry, palveluohjaaja tavattavissa. 19.5. klo 18 E-tytöt RuoPi - APV 24.5. klo 14 D-tytöt RuoPi - Kauhajoki 27.5. klo 18 F-tytöt RuoPi - Alajärvi 28.5. klo 17 Naisten Aluesarja RuoPi - YPA 31.5. klo 18.30 F-tytöt RuoPi - KoU 2.6. klo 18 Naisten Aluesarja RuoPi - UPV 3.6. klo 18 E-tytöt RuoPi - SMJ14 4.6. klo 18 Naisten […] | 10 tapahtumat, – Tarjanne-laiva tuo kesän Ruoveden laivarantaan 3.6. klo 14–15 Ruoveden Laivaranta Höyrylaiva S/S Tarjanne puksuttaa Ruoveden laivarantaan ke 3.6. klo 14.30. Viihdyttävää laiturimusiikkia esittävät Jussi & Seppo Duo klo 14.00 alkaen. Huom! Säävaraus! Kunnanjohtajan avaussanat Tarjanteen saapuessa laituriin. Tule rantaan kuulemaan ilmoille kajahtavaa tuttua vihellystä, kun Tarjanne kulkee kesän ensimmäistä Runoilijan tien matkaansa! – Tarjanteen seurakunta järjestää Suvivirren ilta -tapahtuman Vinhan puutarhassa (sateen sattuessa sisällä) ke 3.6. klo 16-17. Tapahtumassa mm. veisataan suvivirsi sen ensimmäisillä suomenkielisillä eli vuoden 1701 virsikirjan sanoilla. Suvivirren on todennäköisesti kirjoittanut Ruotsissa Visbyn kirkkoherra ja myöhempi Gotlannin superindententti Israel Kolmodin 1690-luvulla. Sen synty liittyy tuon ajan suuriin nälkävuosiin, jolloin Suomessa kuoli nälkään vähintään neljäsosa väestöstä. […] – 3.6. klo 16.35 Kappelinranta, Eeliksentie 15,Visuvesi Höyrylaiva s/s Tarjanne saapuu ensimmäistä kertaa Visuvedelle Kappelinrannan laituriin. Otamme laivan juhlavasti vastaan. Matkustajilla on 30 minuuttia aikaa käydä tutustumassa Kulkurin kappeliin. Lisätiedot kulkurinkappeli.fi | 7 tapahtumat,19.5. klo 18 E-tytöt RuoPi - APV 24.5. klo 14 D-tytöt RuoPi - Kauhajoki 27.5. klo 18 F-tytöt RuoPi - Alajärvi 28.5. klo 17 Naisten Aluesarja RuoPi - YPA 31.5. klo 18.30 F-tytöt RuoPi - KoU 2.6. klo 18 Naisten Aluesarja RuoPi - UPV 3.6. klo 18 E-tytöt RuoPi - SMJ14 4.6. klo 18 Naisten […] | 8 tapahtumat,Ruoveden maiseman nykytaitelijoiden ryhmänäyttely 5.–20.6. ti–la klo 13–18 Kulttuuriparantolassa, Päiväkodintie 6, Ruovesi. Näyttelyn avajaiset pe 5.6. klo 17–19 Margareta von Bonsdorff, Elina Försti, Liisa Karintaus, Krista Kortelainen, Tiina Lamminen, Kukka Paavilainen, Timo Partanen, Markus Tuormaa ja Aino Ulmanen Lisätiedot https://ruovedenmaisema.fi. Japsistarat - vanhojen moottoripyörien kokoontuminen, 5.–7.6. Ruovesi Camping – Haapasaari | 12 tapahtumat, – – Virtain-Ruoveden luonnonsuojeluyhdistys ja Haukkamaa Adventures: Läntisen Siikanevan rauhoittamisesta 50 vuotta -tapahtuma 6.6. klo 13–15 Linturetki, tarinoita, nokipannukahvit Siikanevan Vähäjärvenmaan tulentekopaikka – Vesilläliikkujien siunaus ja turvallisuus vesillä -tapahtuma, 6.6. klo 16–18, Kulkurin kappeli, Visuvesi | 8 tapahtumat, |
8 tapahtumat,Pysähdy hetkeen 8.–21.6. joka päivä klo 12–18 Viljamakasiini, Ruovedentie 5 Jorma Pitkämäki, Henna Pitkämäki, Paula Lyhteilä, Jouko Peuha, Jaana Saarinen ja Marjukka Loponen Kuuden taitelijan näyttely kutsuu pysähtymään hetkeen ja tunteeseen. Akryyli-, öljy ja sekatekniikalla tehtyjä maalauksia sekä hiilipiirroksia. Työt viestivät luonnon, eläinten, ihmisten ja kyseisen hetkentunnetta ja tuntemusta. Näyttelyiden pystytys maanantaisin. Tilassa toimii […] Yleisurheilun viikkokisat parillisen viikon maanantaina ensimmäinen kerta 8.6. Ilmoittautuminen klo 17.30–17.50. 19.5. klo 18 E-tytöt RuoPi - APV 24.5. klo 14 D-tytöt RuoPi - Kauhajoki 27.5. klo 18 F-tytöt RuoPi - Alajärvi 28.5. klo 17 Naisten Aluesarja RuoPi - YPA 31.5. klo 18.30 F-tytöt RuoPi - KoU 2.6. klo 18 Naisten Aluesarja RuoPi - UPV 3.6. klo 18 E-tytöt RuoPi - SMJ14 4.6. klo 18 Naisten […] | 7 tapahtumat, – Ti 9.6. klo 13–15 Kohtaamispaikka Aleksiina. Tietoisku kivun omahoidosta: Nääsville ry:n fysioterapeutti, palveluohjaaja tavattavissa. Osallistava ohjelma tauolla 15.6.–2.8. Palveluohjaaja tavattavissa 30.6. alkaen Aleksiinassa tiistaisin klo 9–11, 7.7. vain puhelimitse. | 7 tapahtumat,Jännityslukupiiri ke 10.6. klo 18 Ruoveden kirjastossa. Luettavana Kauko Röyhkä: Liian lempeä mies. | 6 tapahtumat, | 8 tapahtumat,Vinhan kirjakauppa ja Hidasta elämää -media järjestävät yhteistyössä Hidasta elämää -festivaalin Ruovedellä 120 vuotiaan kirjakaupan ja sen puutarhan ihastuttavassa miljöössä 12.–14.6.2026. Festivaalilla kohtaavat kirjallisuus, musiikki, taide ja henkinen hyvinvointi. On hienoa päästä avaamaan Suomen kaunein kesäaika jo kolmatta kertaa Vinhan puutarhassa Hidasta elämää -festivaaleilla. Kuten eräs kävijä sanoi: musiikin, kirjallisuuden, hyvinvoinnin ja ihmisten luoman tunnelman […] Yölaulajien kuuntelua Ruovedellä pe 12.6. klo 23–01. Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys järjestää Ruovedellä yölaulajien kuunteluretken. Kesto pari tuntia. Kokoonnutaan omalla kyydillä kirkon parkkipaikalla, Kirkkotie 1. Kesäyössä kierretään laulupaikkoja, lopuksi kehrääjäpaikalla Siikakankaalla. Pukeutuminen sään mukaan. Kävelyt teillä. Oppaana lintuasiantuntija Ilkka Sahi. Järj. Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys | 10 tapahtumat, – Väärintori 13.6. klo 10–13 Kylätalo Tapiolan pihassa, Hanhontie 10. Järj. Väärin Lankakerho. – Visusaaren kierto -soutukilpailu, 13.6. klo 10–16 Pusunvuolteen ranta Illalla yhteislaulua, Visupuisto, Eeliksentie Visuvesi Avoimet Kylät -tapahtuma | 8 tapahtumat,19.5. klo 18 E-tytöt RuoPi - APV 24.5. klo 14 D-tytöt RuoPi - Kauhajoki 27.5. klo 18 F-tytöt RuoPi - Alajärvi 28.5. klo 17 Naisten Aluesarja RuoPi - YPA 31.5. klo 18.30 F-tytöt RuoPi - KoU 2.6. klo 18 Naisten Aluesarja RuoPi - UPV 3.6. klo 18 E-tytöt RuoPi - SMJ14 4.6. klo 18 Naisten […] |
6 tapahtumat, | 6 tapahtumat, | 6 tapahtumat, | 7 tapahtumat, – Suomen suosituin pubivisa Baaripähkinä on täällä! Tervetuloa Vinhaan to 18.6. klo 18-20 Baaripähkinän kesäkauden avaukseen! Baaripähkinä-pubivisat järjestetään kesäkaudella joko puutarhassa tai ylisillä. Voit osallistua visailuun 1-5 hengen joukkueella ja voittaa kivoja palkintoja. Visailun vetäjänä toimii Mikko. Kysymyksiä on mm. viihteestä, urheilusta, luonnosta, tieteestä, taiteesta, ruuasta, juomasta ja maantiedosta. Näyttävän visakokonaisuuden kruunaavat uniikit erikoiskysymykset esimerkiksi mysteerit, kuvamuokkaukset, käännökset, emojit […] | 7 tapahtumat, | 6 tapahtumat, | 5 tapahtumat, |
4 tapahtumat,Elisa Serave 22.6.–5.7. joka päivä klo 12–18 Viljamakasiini, Ruovedentie 5 Pääosin kierrätysmateriaalista valmistetut teokset käsittelevät yhdenvertaisuutta, erilaisuutta, sekä tyttönä ja naisena elämistä. Viimeisimmät teokset ovat olleet maalauksia ja sekatekniikkaa. Tässä näyttelyssä nähdään installaatio ”Olemme lopulta yksin täällä”. Instagram: asile_k Näyttelyiden pystytys maanantaisin. Tilassa toimii myös Matkailuinfo. Elina Piri, 22.6.–5.7. joka päivä klo 12–18 Viljamakasiini, Ruovedentie 5 Kollaasimaisia, pinnaltaan elävöitettyjä akryylimaalauksia. Pintamateriaaleina taitelija käyttänyt mm. kangasta, erivahvuisia papereita, lankaa ja kuituja, osa töistä viimeistelty öljyvärein. Näyttelyiden pystytys maanantaisin. Tilassa toimii myös Matkailuinfo. Yleisurheilun viikkokisat parillisen viikon maanantaina ensimmäinen kerta 8.6. Ilmoittautuminen klo 17.30–17.50. | 5 tapahtumat,Taru Salonen 23.6.–4.7. ti–la klo 13–18, Kulttuuriparantolassa, Päiväkodintie 6, Ruovesi Turkulainen kuvataiteilja ja taidegraafikko, jonka teokset pohtivat ajallisuuden ja inhimillisyyden kysymyksiä ja käsittelevät tunteita sekä muistoja usein luontosuhteen tai paikkasidonnaisten kokemusten kautta. Taidegrafiikkaa, puupiirroksia, kivilitografiaa ja kuivaneulatöitä, www.tarusalonen.com. 19.5. klo 18 E-tytöt RuoPi - APV 24.5. klo 14 D-tytöt RuoPi - Kauhajoki 27.5. klo 18 F-tytöt RuoPi - Alajärvi 28.5. klo 17 Naisten Aluesarja RuoPi - YPA 31.5. klo 18.30 F-tytöt RuoPi - KoU 2.6. klo 18 Naisten Aluesarja RuoPi - UPV 3.6. klo 18 E-tytöt RuoPi - SMJ14 4.6. klo 18 Naisten […] | 7 tapahtumat,Avoinna 24.6.–14.8.2026 ke–su klo 12–18. Museotie 2, Ruovesi Museo kuvaa keskikokoista ja omavaraista pohjoishämäläistä taloa 1700- ja 1800-luvuilta. Siellä on kaksi pihapiiriä; miespiha ja riihipiha, joiden ympärille talon rakennukset sijoittuvat. Museorakennusten iät vaihtelevat. Museon kaunis esineistö on paikallista ja istuu museon esille tuomaan aikakauteen. 19.5. klo 18 E-tytöt RuoPi - APV 24.5. klo 14 D-tytöt RuoPi - Kauhajoki 27.5. klo 18 F-tytöt RuoPi - Alajärvi 28.5. klo 17 Naisten Aluesarja RuoPi - YPA 31.5. klo 18.30 F-tytöt RuoPi - KoU 2.6. klo 18 Naisten Aluesarja RuoPi - UPV 3.6. klo 18 E-tytöt RuoPi - SMJ14 4.6. klo 18 Naisten […] – Musiikkia! Ruovesi: avajaiskonsertti – Kesätaivaan alla, 24.6. klo 19–21 Sofia Magdalenan kirkko Festivaalin avajaiskonsertti johdattaa kesäisen satumaisiin tunnelmiin Schubertin ja Schumannin musiikin siivin. Konsertissa kuullaan myös György Kurtágin kunnianosoitus Schumannille, jossa vanha kohtaa uuden. Liput www.musiikkiaruovesi.fi | 7 tapahtumat, – Suomen suosituin pubivisa Baaripähkinä on täällä! Tervetuloa Vinhaan to 25.6. klo 18-20! Baaripähkinä-pubivisat järjestetään kesäkaudella joko puutarhassa tai ylisillä. Voit osallistua visailuun 1-5 hengen joukkueella ja voittaa kivoja palkintoja. Visailun vetäjänä toimii Mikko. Kysymyksiä on mm. viihteestä, urheilusta, luonnosta, tieteestä, taiteesta, ruuasta, juomasta ja maantiedosta. Näyttävän visakokonaisuuden kruunaavat uniikit erikoiskysymykset esimerkiksi mysteerit, kuvamuokkaukset, käännökset, emojit sekä ristikot. Kirjakauppa, […] – Musiikkia! Ruovesi – Soi sieluni, soi, 25.6. klo 19–21 Muroleen kirkko Muroleen tunnelmallisessa kirkossa kuullaan sielukas Brahmsin klarinettikvintetto sekä kiinnostava, harvoin esitetty Korngoldin taiturillinen varhaisteos. Liput www.musiikkiaruovesi.fi | 10 tapahtumat,Taidetta ylisillä! -Vinhan taidemyyntipäivät starttaavat taiteilija Anu Penttisen Hover/Häily -näyttelyn avajaisilla 26.6. klo 12 Taidelasia ja muuta häilyvää -teemainen näyttely tuo lasitaiteen ensimmäistä kertaa esille Vinhaan galleriaan. Näyttely on myyntinäyttely. Taidetta ylisillä! -Vinhan taidemyyntipäivät järjestetään jo kolmatta kertaa Vinhan ylisillä. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden ostaa taidetta ja taidekäsityötä suoraan taiteilijoilta itseltään. Tänä vuonna tapahtumassa ovat mukana seuraavat taiteilijat: […] Taidetta ylisillä! -Vinhan taidemyyntipäivät starttaavat taiteilija Anu Penttisen Hover/Häily -näyttelyn avajaisilla 26.6. klo 12 Taidelasia ja muuta häilyvää -teemainen näyttely tuo lasitaiteen ensimmäistä kertaa esille Vinhaan galleriaan. Näyttely on myyntinäyttely. Näyttelyn nimi, Hover /Häily, kuvastaa mietinnän ja harkinnan tilaa, kun tietokoneen kursori leijuu klikattavan napin yllä ennen päätöksentekoa. Se tila on häilyvä, päättämätön, vapaa, rajaton, turhauttavakin. […] – Musiikkia! Ruovesi – Melankolian mainingeissa, 26.6. klo 14–15.30 Sointula Perjantain päiväkonsertissa liikutaan vahvojen tunteiden tunnelmissa. Maininkien myllerryksestä vastaa viulisti Rodolphe Kreutzerin mukaan nimetty Beethovenin Sonaatti viululle ja pianolle ja César Franckin postuumisti julkaistu, riipaisevan kaunis ’Mélancolie’, joka tässä konsertissa esitetään alttoviuluversiona. Liput www.musiikkiaruovesi.fi – – Musiikkia! Ruovesi – Kaihoa ja kuplivaa, 26.6. klo 19–21 Sofia Magdalenan kirkko Perjantai-illan konsertissa festivaalin muusikot taituroivat Beethovenin, Rachmaninoffin ja Dvořákin kamarimusiikkiteoksien parissa, johdattaen juhlistamaan kesäistä viikonloppua. Liput www.musiikkiaruovesi.fi | 12 tapahtumat,Ruoveden Taideyhdistyksen kuvataidetta 27.6.–18.7. Pyynikkilän renkitupa, Pappilankulmantie 88, Ruovesi Avoinna Ruoveden Teatterin näytösten yhteydessä. – Musiikkia! Ruovesi – Haavoittumaton; Liiton Miehet -kuoro, 27.6. klo 14–15.30 Sofia Magdalenan kirkko Liiton Miesten konserttiohjelmiston ydin koostuu tuntemattomammasta, mutta aina taiteellisesti kiinnostavasta ja korkeatasoisesta mieskuoro-ohjelmistosta klassikoista kantaesityksiin. Tämän kesän konserteissa nautitaan kesäillasta, seisahdutaan vuodenaikojen vaihtelun tuomiin tunnelmiin, pohditaan miehisyyden suuria kysymyksiä ja puhutaan elämän rajallisuudesta. ”Projektiluontoisesti toimivassa kuorossa laulaa Paavo Hyökin johdolla kunnianhimoisia muusikoita […] Ruoveden Teatteri: Hurmaava joukkoitsemurha, Pyynikkilän kesäteatteri Kesän 2026 näytelmänä nähdään Arto Paasilinnan Hurmaava joukkoitsemurha. Näytelmän ohjaa Jarmo Hämeranta. Ensi-ilta 27.6. klo 16 Näytökset arkisin klo 19.00 Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 16.00 Tiistai 30.6. Keskiviikko 1.7. Torstai 2.7. Sunnuntai 5.7. Tiistai 7.7. Keskiviikko 8.7. Torstai 9.7. Sunnuntai 12.7. Tiistai 14.7. Keskiviikko 15.7. Torstai 16.7. Lauantai 18.7. Liput: ruovedenteatteri.fi | 10 tapahtumat,19.5. klo 18 E-tytöt RuoPi - APV 24.5. klo 14 D-tytöt RuoPi - Kauhajoki 27.5. klo 18 F-tytöt RuoPi - Alajärvi 28.5. klo 17 Naisten Aluesarja RuoPi - YPA 31.5. klo 18.30 F-tytöt RuoPi - KoU 2.6. klo 18 Naisten Aluesarja RuoPi - UPV 3.6. klo 18 E-tytöt RuoPi - SMJ14 4.6. klo 18 Naisten […] – Musiikkia! Ruovesi -päätöskonsertti – Puhukaamme taas rakkaudesta, 28.6. klo 16–18 Sofia Magdalenan kirkko Festivaalin päätöskonsertti vie romanttisiin tunnelmiin sinetöiden keskikesän taianomaisen tunnelman. Konsertissa kuullaan Richard Straussin rakkausrunoihin säveltämiä lauluja sopraano Helena Juntusen ja Inge Spinetten esittäminä. Franz Dopplerin hauska ja harvoin kuultu Duo sekä Mozartin ihanat teokset kruunaavat festivaalin artistien taituroimina festivaalin kahdennenkymmenennen festivaalin. Liput […] |
9 tapahtumat,Hanna-Mari Koivusen taidetta 1.–31.7. Ruoveden kirjasto, Urheilutie 4 Avoinna kirjaston aukioloaikoina www.ruovesi.fi/kirjasto Ruoveden Teatteri: Hurmaava joukkoitsemurha, Pyynikkilän kesäteatteri Kesän 2026 näytelmänä nähdään Arto Paasilinnan Hurmaava joukkoitsemurha. Näytelmän ohjaa Jarmo Hämeranta. Ensi-ilta 27.6. klo 16 Näytökset arkisin klo 19.00 Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 16.00 Tiistai 30.6. Keskiviikko 1.7. Torstai 2.7. Sunnuntai 5.7. Tiistai 7.7. Keskiviikko 8.7. Torstai 9.7. Sunnuntai 12.7. Tiistai 14.7. Keskiviikko 15.7. Torstai 16.7. Lauantai 18.7. Liput: ruovedenteatteri.fi Kesäillan valssi soi Kaukopohjassa. Harmonikkalegenda Veikko Ahvenaisen odotettu konsertti NS talossa keskiviikkona 1.7 klo 19.00. Mukana harmonikkataituri Carina Norlund. Tervetuloa! Liput 15€ | 9 tapahtumat, – Suomen suosituin pubivisa Baaripähkinä on täällä! Tervetuloa Vinhaan to 2.7. klo 18-20! Baaripähkinä-pubivisat järjestetään kesäkaudella joko puutarhassa tai ylisillä. Voit osallistua visailuun 1-5 hengen joukkueella ja voittaa kivoja palkintoja. Visailun vetäjänä toimii Mikko. Kysymyksiä on mm. viihteestä, urheilusta, luonnosta, tieteestä, taiteesta, ruuasta, juomasta ja maantiedosta. Näyttävän visakokonaisuuden kruunaavat uniikit erikoiskysymykset esimerkiksi mysteerit, kuvamuokkaukset, käännökset, emojit sekä ristikot. Kirjakauppa, […] Ruoveden Teatteri: Hurmaava joukkoitsemurha, Pyynikkilän kesäteatteri Kesän 2026 näytelmänä nähdään Arto Paasilinnan Hurmaava joukkoitsemurha. Näytelmän ohjaa Jarmo Hämeranta. Ensi-ilta 27.6. klo 16 Näytökset arkisin klo 19.00 Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 16.00 Tiistai 30.6. Keskiviikko 1.7. Torstai 2.7. Sunnuntai 5.7. Tiistai 7.7. Keskiviikko 8.7. Torstai 9.7. Sunnuntai 12.7. Tiistai 14.7. Keskiviikko 15.7. Torstai 16.7. Lauantai 18.7. Liput: ruovedenteatteri.fi | 7 tapahtumat,Ruoveden Teatteri: Hurmaava joukkoitsemurha, Pyynikkilän kesäteatteri Kesän 2026 näytelmänä nähdään Arto Paasilinnan Hurmaava joukkoitsemurha. Näytelmän ohjaa Jarmo Hämeranta. Ensi-ilta 27.6. klo 16 Näytökset arkisin klo 19.00 Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 16.00 Tiistai 30.6. Keskiviikko 1.7. Torstai 2.7. Sunnuntai 5.7. Tiistai 7.7. Keskiviikko 8.7. Torstai 9.7. Sunnuntai 12.7. Tiistai 14.7. Keskiviikko 15.7. Torstai 16.7. Lauantai 18.7. Liput: ruovedenteatteri.fi |
