Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kulttuurityöpajoja kylien Voimapesissä

21.5. klo 11:0012:00

Kulttuurityöpajoja kylien Voimapesissä

Kirkonkylän Käpynen ti 21.5. klo 11-12.

Työpajassa tutustutaan vanhoihin suomalaisiin perinnesoittimiin (mm lehmänsarveen, tuohitorveen, rapapalliin, pitkähuiluun ja julmuun). Lisäksi askarrellaan jokaiselle osallistujalle oma helistin ja minikantele kierrätysmateriaaleista. Osallistujat voivat ottaa soitinaskartelua varten mukaan vessa- tai talouspaperihylsyn sekä käytetyn muovirasian, esim mikroruoka- tai margariinirasian.

Vapaa pääsy. Ei ennakkoilmoittautumista.

Ruoveden kunnan kulttuuritoimi toteuttaa yhdessä Kulttuuriosuuskunta Uulun kanssa asukkailleen kymmenen maksutonta kulttuurityöpajaa keväällä 2024. Työpajat ovat osa Taiteen edistämiskeskus Taiken rahoittamaa harvaan asutuille alueille suunnattua kokonaisuutta, jossa pyritään lisäämään kulttuurin saavutettavuutta. Ruovedellä hanke näkyy ja kuuluu yhteensä kymmenen kuvataide- ja musiikkityöpajan verran. Kuusi näistä pajoista järjestetään kylätoiminnan parissa ja neljä työpajaa pidetään Kotirannan ja Iltaruskon palvelutaloilla.

Järj. yhteistyössä Kulttuuriosuuskunta Uulu ja kunnan Kulttuuritoimi. Lisätiedot 044 787 1390 / 044 587 1399.


Tapahtuman tiedot:

Tapahtuman ajankohta:

21.5. klo 11:00 - 21.5. klo 12:00
Tapahtuma kategoria:

Tapahtumapaikka

Käpynen
Honkalantie 15 A
Ruovesi, 34600
+ Google Map