Lopultakin kevät

Pitkän kevättalven aikana Ruovedellä ja Virroilla on päästy tutustumaan markkinointiin eri näkökulmista markkinointiklubeissa ja kuultu mielenkiintoisia markkinointitarinoita asiantuntijoilta ja arjen tekijöiltä.  

Osallistujia klubeissa on ollut mukavasti ja useammalla yrittäjällä on ollut muistiinpanovälineet ahkerassa käytössä. Yrittäjät ovat jaksaneet pitkien työpäivien jälkeen vielä hyvin kuunnella ja kommentoidakin ja elää mukana puheenvuoroissa. 

Maaliskuussa mietittiin yrityksen ulkoasuun liittyviä asioita, sivuttiin markkinointisuunnitelmaa eikä vältytty digimarkkinoinniltakaan. Digi nostettiin tärkeäksi näkymispaikaksi tänä päivänä. Mutta muistutettiin myös pienistä jutuista arjessa. Uudet verhot, pölyt pois, paperit suoraan ja kynät purkkiin. 

Markkinointisuunnitelmaa kesytettiin Kasvun portailla eli Kasvun kartalla. Visuaaliseen muotoon suunniteltuun karttaan merkitään sekä reilusti hullutteleva visio että konkreettiset tavoitteet. Nykyhetken palikoista lähdetään liikkeelle ja tavoitteiden saavuttamiseksi tehtävät käytännön stepit unohtamatta uhkia ja plan B -vaihtoehtoja. 

Huhtikuun lopulla Honkalassa sukellettiin brändäyksen maailmaan ja pohdittiin useammankin puhujan johdolla brändin merkitystä ja brändäyksen toimenpiteitä. Brändi määriteltiin mielikuvaksi yrityksestä. Sen voimin saattaa erottua markkinoilla ja se tuottaa lisäarvoa asiakkaille. 

Brändin etulinjassa ovat ihmiset. Yrittäjä ja työntekijät. He kaikki välittävät mielikuvaa yrityksestä. Brändistrategiaa ei siis kannata tehdä yksin toimiston nurkassa vaan yhdessä pajan puolella ja ottaa myös asiakkaat mukaan.  

Asiakaslähtöisyys on päivän sana, eikä suotta. Yrittäjiä kannustettiin markkinointiklubeissa kuuntelemaan herkällä korvalla asiakkaitaan. Käytännön vinkit asiakaslähtöiseen toimintaan jäivät ehkä ohuiksi. Toivottavasti syksyllä palataan vielä siihen, miten käytännössä yrittäjä voi toimia asiakaslähtöisesti. 

Kesällä kannattaa kuitenkin muistaa, että loppujen lopuksi sekä asiakkaat että yrittäjät ovat ihmisiä. Ystävällisyys ja hymy kantavat jo pitkälle. Eikä niitä ihmisen kokoisia tarinoita kannata ujostella siellä digikanavissakaan. Smile is good for your business. 

Lämmintä kesää! 

Anna Häyrynen